Aamusta olin taas tapaamassa lääkäriäni sovitulla ajalla. Olin ihan hyvällä tuulella ja puhuin paljon. Aloitin eilen illalla uuden lääkkeen ja siitä ei ainakaan vielä ole tullut mitään sivuvaikutuksia. Oikeastaan tuntuu siltä, että se kohentaa mielialaa aika mukavasti. Kerroin taas vanhempien suhtautumisesta minuun ja viikonlopun tapahtumista. Olin viikonloppuna tosi ahdistunut ja siihen on syynsä. Kaveri oli viikonlopun yli yökylässä ja hänen kanssaan jotenkin tunsin huonommuuteni korostuvan.. hänellä on kaikki täydellisesti elämässään..olen kateellinen. "Kateus" on jotenkin tosi vahva ja negatiivinen sana, pitäisi ehkä käyttää sanaa "ihailu". Olen onnellinen hänen puolestaan ja sen takia tietysti myös positiivisella tavalla "kateellinen". Kateus on kyllä ihan normaalia ihmisillä, enkä aio sitä mitenkään kieltää.. Pystyn onneksi hallitsemaan sen tosi hyvin, eli se ei vaikuttanut mitenkään minun ja ystäväni välisiin suhteeseen. Kätken kaiken taas sisälleni.. sitten ahdistun ja tulen itsetuhoisaksi. Sain lääkäriltä aika hyviä neuvoja siitä, mitä sanoa vanhemmilleni, kun he taas sanovat ikäviä asiota.. Lääkäri myös totesi, että kyllä vanhempani varmaan pian osaavat sopeutua tilanteeseen, eivätkä ole niin vaativia ja valita elämästäni... Tänään sain kirjoitettua ainetta aika hyvin, yritän saada sen tällä viikolla valmiiksi ja lähetettyä opettajalle.

Mun kämppä on liian täynnä tavaraa.. olen sellainen luonteeltani, että en kykyene heittämään tavaraa pois, varsinkaan lehtiä ja vaatteita ja niitähän tulee ostettua uusia koko ajan. Täytyisi vaan järjestää kaikki tosi hyvin..ja sitten yrittää pitää se järjestys! Ensin vähän pelkäsin, että tuleeko tää mun kämppä liian kuumaksi kesällä, kun aurinko paahtaa sisälle, mutta tähän mennessä olen saanut viilennettyä täällä aika hyvin..ja tykkään kun on lämmin ja saa olla puoli alasti kotona (silloin kun oon yksin eikä oo vieraita tietty :))

Nyt jostain syystä aukasin siiderin.. minkäköhän takia piti sekin tehdä. Tää on nyt taas jotain, jota en halua myöntää..kuten esim. yksinäisyyttä? En halua myöntää että olisin yksinäinen. Ystäviä minulla on sopivasti ja uusia haluan saada koko ajan, ikinä ei voi olla liikaa ystäviä. En seurustele.. olen oppinut sen, että ystävät ovat elintärkeitä..ilman ystäviä en pystyisi kyllä elämään..silloinhan olisi aivan yksin.. ei kukaan ihminen voi hyvin, jos on koko ajan yksin. En tiedä miten voisin tarpeeksi "kiittää" ystäviäni..